Joku viisas pitkätukkainen lätkäjannu joskus sanoi ”Kun perustat firman niin kirjoita myös mielenkiintoista blogia narrataksesi asiakkaita nettisivuillesi” No siis tuumasta toimeen. Meikäläisenkin tarinankirjoitus kokemuksella taas ihan mielenkiintoinen haaste, mutta ei siinä syvään päätyyn vain suoraan niinkuin tapana on 🙂
Aloitetaan vaikka sillä, että miten tässä on oikein päädytty pitämään kahvilaa Suomen Posiolle Korouoman rotkolaaksoon. Historiaahan minulta löytyy toistakymmentävuotta alakattoasentajan hommista ennen tätä nykyistä kapitalistin ja yrittäjän pestiä. Tässä siis kaksi asiaa, joihin en ikin uskonut päätyväni mutta niinvain tässä vaimon kanssa luotsataan kasvavaa(toivottavasti) yritystä eteenpäin toiveikkaana paremmasta huomisesta. Toki nykyhetki on todella mielekästä aikaa, sillä kokoajan on jotain uutta mietittävää ja töitä on tehtävänä sen kuin vain kerkiää touhusta toiseen kimmertää. Mutta keski-iän painaessa päälle tulee jo tarvetta viettää vapaa aikaa jo ihan kehon palautumisen kannalta, joka ei tunnu olevan enää aivan samalla tasolla kuin vain puolikymmentä vuotta sitten.
Mutta asiaan kaikkihan lähti siitä kun tinderissä kilahti matchi posion suunnille ja sieltähän löytyi vielä varttuneella iällä tuleva vaimo(myöskään ei ollut to do listalla ikinä mutta minkäs teet) Vuoden verran siinä sitten kiehnättiin ja harrasteltiin. Tavattiin siis kreivin aikaan juuri koronan ollessa päällä ja molemilla sattui olemaan siinä lomautusta niin oli aikaa pitää suoratoisto maratooneja ja vaikka hiihdellä päivien ratoksi ja tutustua. Jossain vaiheessa posiolla käytiin sitten korouomassakin kävelyllä ja parkkipaikan kupeessa oleva rakennus nosti ajatuksia, että ois varmaan hauskaa pitää kahvilaa tällaisessa paikassa. Eipä aikaakaan kun Irma huomasi, että kyseinen paikka olisi jäämässä entisiltä yrittäjiltä joutilaaksi niin siitä sitten luontopalveluilta kyselemään paikan mahdollista saatavuutta. Saatavillahan se oli ja hetken mietinn.. okei ilman mietintää päätettiin ryhtyä sitten kokeilemaan, että millaista kahvilan pitäjän arki voisi olla Posiolla keskellä metsää missä luulisi kulkevan nyt kohtuu maltillinen määrä ihmisiä. Kuinka väärässä sitä ihminen voi ollakkaan. Alueella rikotaan pian sadantuhannen kävijän rajapyykki ja meille on nousemassa uusi kahvila ja pienesti majoitusta asiakasmäärän paineen alla.
Toki se uusi kahvilarakennus tuo meille helpotusta, sillä tämä vanha metsähallituksen halkoliiteri ei nyt varsinaisesti ole kovin toimiva tila eikä ennenkaikkea lämmin mutta täytyy sanoa, että jonkinmoista kiintymystä tätä hieman haastellista liiketilaa kohtaan on olemassa ja ei huolta kyllä tämä tila tulee pysymään meidän hallussa vielä tulevaisuudessa vuokratilana. Eli tervetuloa pitämään vaikka synttärit tai privaatti pubi-ilta OG korouoman eräkahvilaan 🙂

Kahvilan pidon ja sitämyötä luontopalveluiden kanssa tehdyn yhteistyön mukana on saatu kunnostaa kaksi vuokratupaa: Piippukota ja Kaivoslammen kota, joita nyt vuokrataan halukkaille. Haaveissa on myös pelastaa Korouomasta löytyvä Koron korsu, jos vain on mitenkää järkevasti korjattavissa.
Siinä pieni johdanto, että miten tämä touhu meillä lähti liikeelle ja katsotaan kuinka blogistin ura alkaa ottamaan tuulta siipien alle. Aiheita tullaan käymään läpi matkailusta mailmanpolitiikkan kulloisenkin mielialan mukaan. Adios
#erakahvila.fi
T.I